Kambodza, tourin viimeinen maa

No nyt on meidän touri päässyt mun päivittämisessäkin viimeiseen maahan. Meidän siirtyminen Kambodzaan tapahtui reittibussilla. Lähdimme hotellilta Saigonista seitsemän jälkeen kohti rajaa. Bussimatka rajalle oli noin 2 tuntia. Rajamuodollisuudet meni tosi vaivatta. Tämän reittibussin henkilökunta keräs meiltä passit ja vei ne ja viisumihakemukset virkailijoille. Me odoteltiin maksimissaan 15 minuuttia, ku paperit oli jo selvät. Siirryimme passintarkastuksen kautta kohti Kambodzan tullia. Meidät kuljetettiin sillä reittibussilla nää välit, vaikka ei ne pitkiä ollut. Bussissa se virkailija keräs taas meiltä passit ja vei ne meidän puolesta tarkistettavaksi. Saatiin niihin leimat ja tämäkin meni tosi nopeasti. Minkäänlaisia kysymyksiä ei tullut kenellekään.

Tässä vielä pari kuvaa Vietnamin liikenteestä :)

Rajalta jatkettiin matkaa sit kohti Kambodzan pääkaupunkia Phnom Penhiä. Pysähdyimme välillä syömään. Tilaussysteemi oli semmoinen, et tiskillä sanoit, mitä haluat ja sen jälkeen sinut ohjattiin pöytään odottamaan. Mihinkään ei kirjoitettu tilausta ylös. Aikamme odoteltua, kyselimme ruoan perään. Näin saimme yhden annoksen, josta söimme yhdessä. Tämä annos ei ollut mikään makuhermoja hivelevä nautinto. Oltiin onnellisia, et sitä toista annosta ei alkanut kuulumaan. Maksaessa sanoin, ettei saatu sitä toista annosta ja ei sitä sit myöskään makseta. Oisivat siinä vaiheessa sit kiikuttaneet sen ruoan. Meillä ei kuitenkaan olis ollu aikaa syödä sitä.

Saavuimme Phnom Penhiin iltapäivällä. Meillä oli taas tiukka aikataulu. Veimme tavarat huoneeseen ja lähdimme cyclo-ajelulle. Meille oli etukäteen varattu tällainen kiertoajelu. Hotellin piha oli täynnä näitä cycloja ja kuskeja. Nämä cyclot liittyy semmoseen 1999 perustettuun toimintaan, jolla tuetaan nuorten raitista elämää. Tästä toiminnasta saaduilla varoilla pyritään auttamaan nuoria löytämään töitä ja pääsemään elämässä eteenpäin, etteivät he päätyisi päihteiden pariin ja kadulle.

Lähdimme näillä cycloilla kiertämään ja katsomaan joitain nähtävyyksiä. Ensiks me mentiin semmoiseen puistoon, jossa oli elefantti. Siellä oli menossa elefantin pesuhetki. Samalla tämä elefantti suoritti tyhjennyksen. Se, mitä sen jälkeen tapahtui, oli niin ällöttävää. Kaks naista meni sinne sontakasalle. Ne meni seisomaan siihen avojaloin ja otti sitä sontaa käsiinsä. Sit siihen tuli semmoinen mies pienen, ehkä parivuotiaan lapsen kanssa. Se mies laitto sen lapsen seisomaan kans siihen läjään. En tiedä mikä rituaali tuo oli, mut niin ällöttävä. Jos joku tietää, miks ne teki noin, niin haluaisin tietää. Oliko siinä joku syvällinen juttu?

Mun tämä cyclo-poika oli aika puhelias. Se kertoili, et on kuus vuotta ollut naimisissa ja hällä on 2- ja 4-vuotiaat tytöt. Sen vaimo ja lapset asuu provinssissa ja se ite käy siellä noin kuukauden välein muutaman päivän. Sit se tulee takas pyöräileen tuonne pääkaupunkiin. Yöt nämä cyclo-kuskit nukkuvat näissä pyörissään. Kun ihmettelin sitä, et miten siinä voi nukkua, niin hän sanoi, et jos päivässä pyöräilee 200 kilometriä, niin se on sama minkälainen nukkumispaikka on, niin aina saa unen.

Elefanttipaikasta jatkoimme matkaa katsomaan jotain monumenttia, joka oli rakennettu sodan loppumisen muistoksi. Täällä ollessamme alkoi mieletön vesisade. Lähes kaikki ´cyclo-kuskit alko laittaan sadesuojia. Oden ja mun kuskit ei kuitenkaan niitä laittanut. Menimme takas pyörille ja lähdimme jo jatkamaan matkaa, ku se mun kuski pysähtyi, et laittaa sitä sadesuojaa. Nousin kiireesti pois pyörän kyydistä. Löin siinä käteni johonkin, joka ei kuitenkaan käynyt kipeää. Kun oli kaivettu mulle sadetakkia suojaks, menin takas pyörän kyytiin. Aloin siinä ihmetteleen, et mikä mun kädessä kirvelee. Huomasin, et se oli alkanut turpoamaan. Olin lyönyt sen kuitenkin niin kovasti, et siihen tuli ruhjevamma. Sain mahtavan mustelman muistoksi tuosta reissusta.

Jatkoimme vielä matkaa katsomaan palatsia. Siellä otimme muutamia kuvia ja sanoimme kiitokset cyclo-kuskeille tipin muodossa.

Täältä jatkoimme kävellen matkanjohtajamme kertoessa mitä esimerkiksi täältä kannattaa ostaa. Kierroksen lopuksi menimme kahvilaan. Me oltiin jo Oden kans tosi nälissään. Oltais toivottu, et oltais syöty täällä. Täällä kuitenkin oli tarkoitus juoda jotain ja katsoa kattoterassilta auringonlasku. Olihan se hienon näköistä. Me saatiin tätä auringonlaskua ajatellen parhaat paikat Oden kans. Me ei mahduttu kaikki yhteen pöytään. Mentiin sit me ja meidän matkanjohtaja sinne ulkosyrjälle istumaan, josta oli parhaat näköalat. Siellä sit istuskelimme ja otimme kuvia auringonlaskusta. Tämä paikka, jossa olimme oli yksi niistä paikoista, jotka tukevat nuorten koulutusta ja auttavat heitä pääsemään pois kadulta.

Täältä lähdettyämme menimme syömään yhteen "Friends without borders-säätiön" ravintolaan. Se on se säätiö, joka tukee näitä nuoria. Tässä paikassa oli oppilaita ja opettajia töissä. Eli jokaisella oppilaalla oli opettaja, joka ohjasi oppilasta työssään. Opettajat neuvoivat, miten katetaan ja mistä puolelta mitäkin asiakkaalle annetaan. Täällä oli tosi hyvää ruokaa. Pitkästä aikaa oli semmoinen tunne, et on jossain ravintolassa syömässä :). Yömarkettien ruoat oli aseteltu vähän eri tavoin lautasille :).

Seuraavana aamuna menimme paikallisen oppaan kanssa tutustumaan hirmuhallitsijan Pol Potin vankilaan. Tämä rakennus oli ollut aiemmin koulu, mutta Pol Pot oli ottanut sen vankilakäyttöön. Siellä alueella oli 4 eri rakennusta, joissa vangit olivat. Ensiksi vangit tuotiin rakennukseen B, jossa oli tiilistä tehty pienet kopit. Näissä kopeissa ei ollut mitään huonekaluja. Vessatarpeille oli laatikko. Vangit makasivat näissä kopeissa paljaalla lattialla. Joka aamu heiltä kysyttiin, et oliko he opettajia. Jos he olivat esimerkiksi maanviljelijöitä, he vastasivat kieltävästi tähän. He joutuivat jäämään edelleen tänne samaan paikkaan. Heille toistettiin joka aamu tämä sama kysymys. Joku aamu vanki lopulta myönsi olevansa opettaja, vaikkei olisi ollutkaan. Pol Pot ei tykännyt koulutetuista ihmisistä, kun hän ajatteli, että niitä ei voi niin helposti aivopestä. Kun henkilö oli myöntänyt olevansa opettaja, hänet siirrettiin rakennukseen C odottamaan siirtoa. Tässä rakennuksessa oli huoneita, joidenka lattioihin oli tehty vähän eri värillä kohta, joka toimitti sängyn paikkaa. Vangit oli kahlehdittu näihin "sänkyihin" kettingeillä kiinni. Kun rakennuksessa D vapautui paikka, siirrettiin C:stä henkilö sinne. Meitä ei viety D-rakennukseen katsomaan, joten en tiedä miltä siellä olisi näyttänyt. Kun sitten A-rakennuksessa vapautui paikka, niin henkilö vietiin sinne kuolemaan. Tässä rakennuksessa oli yksityishuoneet. Huoneen keskellä oli sänky. Vanki laitettiin semmosilla metallivivuilla kiinni siten, että molemmat jalat oli samassa "ansassa". Tässä rakennuksessa ei tarjoiltu ruokaa, vaan täällä odoteltiin vaan milloin henkilö kuolee. Täällä oli hidas, kiduttava kuoleminen. Kun henkilö oli kuollut, siitä merkiksi vietiin Pol Potille hänen päänsä. Täällä vankilassa oli sekä miehiä, naisia että lapsia. Vanhempien nähden saatettiin tehdä sitä, että heidän lapsiaan kidutettiin ja pakotettiin vanhemmat katsomaan sitä. Tapasimme siellä 2 miestä, jotka olivat selvinneet hengissä täältä vankilasta.

Seuraavaksi menimme tutustumaan paikkaan, minne nämä päättömät vangit haudattiin. Paikan nimi on Killing field. Siellä oli joukkohautoja, joissa saattoi olla samassa haudassa jopa 480 vainajaa. Tälle alueelle oli rakennettu muistokappeli, johon oli kerätty noin 800 uhrin pääkallot. Näimme täällä myös pätkän dokumentista, joka kertoo tästä Pol Potin ajasta.

Meillä oli tosi hauska opas tällä reissulla. Hän kertoi kambodzalaisesta avioliittosysteemistä. Hän kertoi, että naiset ovat kaupungeissa 20 - 22 -vuotiaita ja miehet 20 - 25 -vuotiaita avioituessaan. Maalla naimisiin mennään nuorempana. Naiset ovat 17 - 20 -vuotiaita ja miehet 18 - 20 -vuotiaita. Kun mies menee naimisiin, niin hänen täytyy maksaa myötäjäisiä naisen perheelle. Köyhimmät maksavat 3000 dollaria ja rikkaimmat 9000 dollaria. Naimisiinmenon jälkeen nainen huolehtii perheen rahoista. Hän sanoi, että miehen täytyy olla ystävällinen vaimolleen, että saa edes vähän rahaa käyttöönsä. Naiset ovat harvoin töissä. He laittavat aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Perheen lapset ja mies käyvät lounaalla kotona. Vaimot käyvät myös joka päivä torilla, josta he hakevat tuoreet tuotteet ruokiin. Uskon, et länsimaisilla miehillä vois olla sopeutumista tuommoiseen rooliin :).

Menimme taas lounaalle tänne Friendsien yhteen ravintolaan. Sen jälkeen meillä oli vapaa-aikaa. Me menimme Friendsien myymälään. Siellä oli aivan ihania tuotteita. Olis niin halunnu ostaa vaikka mitä, mutta meidän hartiat kantaa rajallisen määrän tavaraa. Ostimme sieltä uudet käsilaukut, jotka oli tehty kierrätysmateriaalista (purjekankaasta), helmiä ja jotain muuta pientä. Täällä kaupan yhteydessä oli myös hieronta/kauneushoitola. Käytiin siellä manikyyrissä. Mulla on aivan kauheassa kunnossa kynnet. Ne liuskottuu ja lohkeilee koko ajan. Ehkä ruoka ei ole ollut sellaista, et olis saanut kaikkia tarpeellisia aineita. Täällä kauneushoitolassa oli kans opet ja oppilaat. Siinä sanoin Odelle, et en ite haluais olla niin passiivisessa roolissa, mitä se opettaja on. Se ainoastaan kattoo päältä ja saattaa välillä jonkun kommentin sanoa.

Hotellilta lähdimme taas yhdessä syömään. Menimme jälleen yhteen Friendsien ravintolaan. Me tuimme ainakin heidän toimintaansa :). Täällä ravintolassa oli vähän erilaisia ruokia. Alkupaloina sai esimerkiksi tarantellaa. Meidän porukasta jotku tilas niitä. Ode maistoi tarantellan jalkaa ja oli sitä mieltä, et maistu sipseille. Mää en olis kyenny maistaan sitä. Oon sen verran ennakkoluuloinen.

Tässä alla linkki Friendsien sivulle, jos haluat tutustua tarkemmin. Ylempi linkki on Kambodzan sivustolle ja alempi kansainväliselle sivustolle.
http://www.fwab.org/

http://www.friendswithoutborders.org/

Seuraavana aamuna meillä oli paikan vaihto. Lähdimme Phnom Penhistä kohti Siem Reapia. Meillä oli taas kuuden tunnin ajomatka. Meidän bussikuski oli löytänyt ratista töötin. Se piti suurinpiirtein kättä sillä. Nukkuminen sillä matkalla jäi yritykseksi tästä syystä. Pysähdyimme tämän kuskin kodin kohdalla. Siellä harmaassa hökkelissä samassa pihapiirissä asui ilmeisesti sen aikuiset lapsetkin perheineen. Yksi sen lapsenlapsi lähti meidän kyytiin. Pysähdyimme semmosessa markettipaikassa. Ei oltu päästy pois bussista, ku sen ympäristön oli vallannut lauma lapsia. Ne kauppas hedelmiä. Ne osas yllättävän paljon englantia. Ne pysty keskustelemaan ja kyselemään asioita. Ne tiesivät, et Helsinki on Suomen pääkaupunki. Hellyttiin, ja ostettiin niiltä hedelmiä.

Maisemakuvia matkalta Siem Reapiin.

Saavuttuamme perille, lähdimme tutustumiskierrokselle. Kiersimme reitin, jonka aikana koko ajan odotin, et mentäis syömään, ku kello oli jo yli kaks ja aamulla syöty kananmuna ei enää pitänyt nälkää pois. Lopulta saavuimme lounaspaikkaamme. Lounaan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa. Olimme nähneet Mr. Fish -hierontapaikkoja kävelymatkallamme. Näissä hierontapaikoissa on altaat, joissa on pieniä 5 - 8 cm:n pituisia kaloja, jotka syövät ihmisen ihoa. Altaaseen laitetaan jalat ja kalat syöksyvät syömään kuollutta ihosolukkoa. Päätimme mennä testaamaan tämän hieronnan lounaan jälkeen. Hieronta maksoi 2 dollaria puoli tuntia. Ensimmäiset 10 sekuntia hieronnassa olivat ne kaikkein kauheimmat hetket. Se oli mieletön kutitus, kun sadat kalat syöksy sun jalkojen kimppuun. Mut ku siihen tottu, niin se olikin mukava kokemus.

Siinä hieronnassa istuessamme tuli jatkuvasti jotain kaupustelijoita kauppaamaan jotain. Pääosin nämä kaupustelijat ovat pieniä lapsia. Meidän tykö tuli ensin semmoinen poika, jolla oli vaan yks jalka. Se oli pikkusen pullukka, aivan ihana poika. Se myi jotain tauluja. Me ei ostettu siltä taulua, mut annettiin sille vähän rahaa. Se oli niin valloittava persoona. Se ei kerjänny sääliä, vaan se otti persoonallaan ihmiset itselleen. Sillä oli tosi hyvä huumorintaju ja sillä oli koko ajan pilke silmäkulmassa, ku se touhuili. Uskon, et se tulee selviämään elämässä, sillä sen asenne oli niin uskomaton. 

Seuraavana aamuna meillä oli sit lähtö paikallisen oppaan kans katsomaan Angkor Kwatin temppeleitä. Nämä temppelit poikkes suuresti siitä, minkälaisia buddhalaisia temppeleitä oltiin aiemmin nähty. Nämä temppelit olivat raunioita, jotka olivat kärsineet vahinkoa sodan aikana. Lisäks tää temppelialue oli ollut pitkään pois käytöstä. 90-luvulla sitä oli alettu restauroimaan ja nykyisin se on suosittu turistikohde. Edelleen siellä restauroitavaa riittää, oppaan arvion mukaan 20 vuodeksi. Kävimme kolmessa eri osassa tätä temppelialuetta. Yhdessä osassa näkyi selvästi hindulaisuuden vaikutukset. Tämä temppelialue oli rakennettu 1100-luvulla ensin hindutemppeliksi. Kun buddhalaisuus sai valtaa, niin temppeli muutettiin buddhalaistemppeliksi. Tää koko alue oli enemmän tai vähemmän satumaailma. Voisin kuvitella, miten pienenä olis ollu kiva piiloutua ja leikkiä tuolla alueella.

Vierivä kivi ei sammaloidu :). Tainnu olla jonkun aikaa tämä kivikasa paikallaan.

Näimme tuolla paikallisia lapsia. Niillä oli sammakko pyydystettynä, jota ne pitivät vuorollaan sylissä. Sit ne oli kaivanut maahan kuopan, jonka olivat peittäneet lehdillä ja laudan kappaleilla. Välillä sammakko laitettiin tänne pesään, ettei se päässyt karkuun. Tulipa niin mieleen viime syksyn meidän luokan poikien ötökän pyydystäminen ja säilöminen maakuoppaan. Siinä oli sellainen loppu, et yhdellä tytöllä säälitti ne ötökät, ja hän kävi vapauttamassa ne. Pojat eivät olleet tästä ratkaisusta tyytyväisiä :). Samanlaisia ne on lapset joka puolella :).

Tuolta lähdettyämme jäimme pois kyydistä kaupungissa. Osa meidän porukasta meni luovuttamaan verta. Mun veri ei kelpaa, niin en voinut sitä tehdä. Me mentiin Oden kans käymään yömarketissa. Siellä myytiin aivan ihania mekkoja. Langettiin niihin :). Illalla mentiin itseksemme pitkästä aikaa syömään.

Seuraavana aamuna meillä olikin aikainen ylösnousu. Meidän piti lähteä 4.45 katsomaan Angkor Kwatille auringonnousua. Syy, miksi niin aikaisin, niin kiinalaiset valtaa alueen viiden jälkeen. Menimme pimeässä taskulamppujen valaistessa tietä kohti lampea, jonka tykönä katsoimme auringonnousun. Ostamalla kahvia, teetä tai kaakaota sait eturivistä istumapaikan. No mehän ostettiin juotavaa, et päästiin aitiopaikalle. Ikävä oli se, et auringonnousu ei ollut mikään erityisen kaunis sinä aamuna. Onneksi ei kuitenkaan satanut :).

No jatkoimme auringonnousun jälkeen tutustumista alueeseen. Kiersimme aluetta lähemmäks kahdeksaa asti. Saimme kuulla seinien reliefeistä kaikkia tärkeitä tietoja. Esimerkiksi yhdessä kuvassa oli joku R:llä alkava kuningas :). Ne tiedot oli niin tärkeitä, et noin hyvin niitä muistaa aamuväsymyksen jäljiltä :). Yhden alueen reliefeissä oli kuvia apinoista. Se johtui siitä, et tällä alueella oli apinoita. Meilläkin kävi tuuri ja nähtiin ihan läheltäkin näitä. Yhdellä apinalla oli selvästi ollut joskus imeväisikäisiä lapsia :).

Hotellilla meillä oli vielä 10 minuuttia aikaa käydä aamupalalla. Meillä olis ollut mieletön ohjelma sille päivälle: klo 10 - 13.30 Angkor Kwatin tutustumista, 16 - 18.30 auringonlaskun katsominen Angkor Kwatilla, 19 - 21.30 yhteisruoka. Me sanouduttiin tuosta ohjelmasta irti. Mentiin päiväunille tuon aamun reissun jäljiltä. Sit mentiin nettikahvilaan syömään ja nettiin. Illalla käytiin iteksemme syömässä samanlainen bbq-juttu ku silloin aikaisemmin Laosissa.

Tikuilla syönti onnistuu!

Seuraavana aamuna olikin edessä paluu Bangkokiin. Matkustimme rajalle pikkubussilla. Rajalle saavuttua, meidän tavarat lastattiin kahteen kärryyn. joista toista veti nainen, jolla oli noin vuoden ikäinen lapsi mukana. Ilmeisesti toista kärryä vetävä mies oli tämän lapsen isä. Meillä kaikilla oli rinkat, joiden keskipaino oli varmaan 15 kiloa. Ku 8 sen painosta rinkkaa laitetaan kyytiin, niin kyllä siinä on melkonen kuskaaminen niissä. Meille oli sanottu, et rajamuodollisuudet kestää noin 1,5 tuntia. Me selvittiin niistä kuitenkin alle tunnissa.

 Meillä oli taas täällä Thaimaan puolella 2 Hiacea käytössä. Tällä kertaa meillä oli ahtaammat oltavat ku aiemmin. Meitä oli jo ryhmäläisiä 1 enemmän ja sit oli 1 paikallinen opas, jota ei aiemmin ollut noilla pitkillä ajomatkoilla. Neljän tunnin ajon aikana pysähdyttiin vain kerran. Mentiin semmoseen pysähdyspaikkaan, jossa oli pieniä ruokapaikkoja. Niiden tarjonta oli niin kauhean näköstä, et päädyttiin 7/11. Sieltä ostettiin pakasteateriat, jotka lämmitettiin mikrossa. Oli ihan syötävän makusta. Matka jatku sit kohti Bangkokia.

Bangkokissa meillä oli edessä viimeisen illan yhteinen ruoka. Mentiin johonkin ravintolaan, joka oli niin kummallinen paikka. Siellä oli tarjoilija, joka juoksenteli kädet viuhtoen ja nauro koko ajan itekseen. Meille tuli epäilys, et se oli tainnut ottaa jotain rohkaisua. Se sekotti kaikkien tilauksia. Meistä kolme ihmistä tilas samaa ruokaa, mut ku ne tuli, niin ne ei mitkään näyttänyt samoille. Samalla nimellä sai kolme erilaista annosta :). Mut ku ne kysy, et mitä niiden ruoat on, niin tämä tarjoilija kysy, et mitä pitäis olla ja ku ne sano sen, niin se sano, et sitähän se on :). Tiskauspaikka oli siinä meidän pöydän lähettyvillä. Osa porukasta huomas sen vasta sit, ku ne oli syöny. Epäilen, et se eka vesi mihin astiat laitettiin oli lähtöisin Mekong-joesta. Väri ainakin oli samanlainen. Tästä vedestä astiat laitettiin toiseen veteen, jossa niitä pestiin sienellä. Sen jälkeen ne virutettiin juoksevan veden alla. Sit niitä vähän kuivattiin ja tuotiin meille pöytään :). Onneks ruoat oli sen verran pahoja, ettei niitä paljon voinut syödä :).

Keskellä tuossa se ihana puhdas vesi, mihin astiat ensin laitetaan.

Viimeisenä aamuna menimme kaikki yhdessä aamupalalle, jonka jälkeen hyvästelimme ryhmämme ja lähdimme jatkamaan reissuamme kaksin. Ollaan nyt Bangkokissa oltu muutama päivä ja vielä perjantaihin asti ollaan. Ollaan otettu rennosti, käyty hieronnoissa ja hoidoissa. Mun hiukset on saanut tehokäsittelyn, ku ne oli niin kuivat. Aurinko ei tee hyvää luonnonkiharille hiuksille, jotka on muutenkin aina kuivat. No nyt on taas saatu  ne vähän parempaan kuosiin. Sen lisäks ollaan harrastettu pientä terapeuttista shoppailua :). Seuraavan blogin kirjoittelen tuolta vähän etelämpää Jomtien Beachiltä. Ollaan saatu tarkennettua tätä Aasian loppuajan ohjelmaa. Mennään ensin tuonne Jomtien Beachille viikoks, sit lennetään viikoks Balille, josta jatketaan viikoks Malesiaan ja sieltä sit Bangkokin kautta Australiaan.