El Soberbio

Meidän lento Rio De Janeirosta Iguassulle meni hyvin. Odoteltiin hetki lentokentän aulassa, niin tuli mies, joka kysyi, et ollaanko me Suomesta ja ku vastattiin olevamme, niin hän esitteli itsensä Marcosiksi. Menimme Marcosin kanssa rajan yli Argentiinan puolelle, josta haimme Liisan ja Ruthin heidän ystävien luotaan. Pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme hakemaan Pirkon Iguassu-putouksilta. Kun oltiin saatu Pirkko mukaan, niin lähdimme ajelemaan kohti Liisan ja Marcosin kotia. Matkaa oli noin 350 km. Pysähdyttiin matkalla ametistikaivauksella. Saimme opastetun kierroksen louhoksilla. Se opas sanoi useaan kertaan jokaisen asian ja vielä varalta kirjoitti ne sormella kouran pohjaan J. Tällä louhoksella oli tosi hienoja kiviä. Oli ametistia, kvartsia, ruusukvartsia jne.

Saavuttiin illalla sit El Soberbio –nimiseen kylään, jossa ollaan seuraavat 2 viikkoa. Meillä oli ihana asunto. Terassilta oli oma sisäänkäynti meidän huoneistoon, jossa oli makkari, vessa ja suihku. Näkymät terassilta on Brasilian puolelle. Eli olemme ihan Brasilian ja Argentiinan rajalla. Paikka, jossa me ollaan tää 2 viikkoa, on Suomesta kotoisin olevan Liisan ja hänen miehensä koti. Heillä on noin puolen vuoden ikäinen aivan ihana pieni Ruth-tyttö. Täällä heidän kodissaan on yksi lisäsiipi ja alakerta, jossa on näitä vuokrattavia huoneistoja.

Näköaloja terassilta

Ensimmäisenä päivänä me käytiin aamupäivällä kylällä ruokaostoksilla. Täällä kylässä on yks isompi ruokakauppa, jossa on tosi hyvin tavaraa. Sen lisäks on pienempiä ruokakauppoja. Sit täällä on leipomoita ja hedelmäkauppoja erikseen. Täällä leipomossa myydään chipa-nimisiä leivonnaisia. Ne on suolaisia leivonnaisia, joissa on juustoa ja ne on valmistettu Mandioca-jauhosta (Suomessa tunnetaan myös Tapioca-tärkkelys –nimellä). Eli nää on semmosia, joita keliaakikotkin voi syödä. Niitä on tullut syötyä nyt kahden viikon aikana niin paljon, et olen oikein tyytyväinen, etten saa niitä ihan hetkeen. Ne on liian hyviä ja ei kuitenkaan mitään kevyttä syömistä J.

Chipoja

Täällä vietetään siestaa keskipäivällä. Eli se tarkoittaa sitä, et ihmiset menee töihin aamusta aikaisin. Sit ne tekee töitä sinne puolille päivin jonka jälkeen ne menee kotiin syömään ja nukkumaan. Siestan aikana kaupatkin on kiinni. Sit kaikki palaa takas töihin kolmen jälkeen ja ne tekee töitä sinne kuuteen asti illalla. Me ei olla opittu siestan aikana ottaan päiväunia, mut ollaan saatettu lukea kirjoja sillä aikaa. Täällä on niin kuuma tuolloin keskipäivällä, että työnteko oliskin varmaan aika rankkaa.

Täällä Liisalla ja Marcosilla tehdään laajennusta. Sitä on tekemässä 20-vuotias Roselio-niminen poika. Me mentiin käymään siestan jälkeen tämän Roselion kotona. He viljelevät tupakkaa ja sen lisäksi heillä on lehmiä ja jotain maanviljelystä. Nähtiinkin heidän äiti ja 3 tyttöä tupakkahommissa. He lajittelivat kuivattua tupakkaa eri laatuluokittain omiin kasoihin. Nää tytöt oli 11, 13 ja 16 vuotta. Ne näyttivät tekevän tätä työtä ihan hyvillä mielin. Täällä lapset kasvaa siihen, että perheessä jokaisen on tehtävä töitä perheen elannon eteen. Noilla tupakkafarmeilla on surullisia tarinoita. Niissä käytetään jotain semmosia myrkkyjä, jotka on aiheuttanut sit vaurioita sikiöille ja esimerkiksi syöpää niille ihmisille, jotka niitä myrkkyjä ruiskuttavat. Me ostettiin tuolta Roselion perheen tilalta kurpitsoja, hunajaa ja maitoa. Heillä on siis myös mehiläisten kasvatusta.

Tupakkaa

Kurpitsoja

Seuraavana aamuna lähdettiin Oden kans kävellen kylälle, ku Oden piti soittaa pankkiin. Täältä on halvinta soittaa semmosesta lähettimen tapasesta paikasta. Eli siellä on koppeja, joissa on puhelin, ja lähtiessä maksetaan se summa, minkä edestä on soitettu. No meillä oli väärä numero aluksi, joten Ode joutu soittaan 4 eri puhelua, et sai lopulta asian hoidettua. Mun mielestä ei ollut pahan hintainen, ku nuo 4 puhelua yhteensä maksoi noin 80 pesoa ja 10 pesoa on vajaa kaks euroa. Uskon, et kännykällä olis tullut paljon isompi maksu. Ku oltiin hoidettu pankkiasia, niin käveltiin leipomoon ja käytiin ostaan niitä ihania chipoja.

Maisemaa kävelyreitin varrelta.

Iltapäivällä käveltiin uudestaan kylälle. Käytiin kierteleen kaupoissa ja lopuks mentiin jäätelökauppaan. Täällä on Duomo-niminen jäätelöpaikka, jossa on aivan ihanaa jäätelöä. Siellä voi ostaa töttöröitä tai sit 250 g, 500 g tai 1 kg. Me ollaan ostettu yhteisesti Oden kans se 500 g tai sit niin, et ollaan ostettu kaikille yhteiseksi 1 kg paketti. Mulle olis riittänyt usein vähempi, mut toiset on saanu syödä sit vähän munkin osuutta J. Hyvin on kelvannut muille J.

Illalla mää tein pizzaa meille. Pohjan tein Mandioca-jauhosta ja päälle laitettiin aikasemmin jääneitä ruokia. Me laitettiin esim. kesäkurpitsa-jauhelihapaistosta siihen päälle ja kyllä tuli hyvää pizzaa. Ku oltiin tekemässä pizzaa, niin huomattiin, et pihalle oli tullut vieraita. Sinne oli saapunut intiaaneja. He olivat olleet mielenosoituksessa. Ilmeisesti jotku 200 henkeä oli tullut ja vallannut niiden maita ja tästä syystä he pitivät mielenosoituksen. Meille tuli vierailulle intiaanipäällikkö, hänen poika ja tyttö, tytön tyttö ja tytön anoppi. Tarjosimme heille leipää, hedelmiä ja Matea. Mate on paikallisten suosima juoma, joka valmistetaan Yerpa-puun lehdistä. Lehdet kuivataan ja tehdään vähän niin kuin teen rouheeksi. Sit niillä on ihan Maten juomiseen tarkoitettuja kuppeja. Näissä kupeissa on pillit, joiden päässä on siivilät. Kuppiin laitetaan purut ja niiden päälle kaadetaan kuuma vesi. Sit tätä juomaa juodaan sillä siiviläpillillä. Me maistettiin tätä Matea, ja meidän mielestä se maistu ihan tupakan puruille.  Ihmetyttää, et täällä jokainen kulkee termari kainalossa ja juo koko ajan tätä Matea, ku se oikeesti maistuu niin pahalle. Jos vieraille tarjotaan tätä juomaa, niin silloin annetaan yks Mate-kuppi, josta jokainen juo vuorollaan sen tyhjäksi. Sit ku yks on juonut sen tyhjäksi, niin siihen kaadetaan lisää kuumaa vettä ja annetaan seuraavalle juotavaks. Eipä tuu paljon tiskiä, ku kaikki juo samasta kupista J. Nää intiaanit jäi yötä tänne pihalla olevaan toiseen taloon.

Intiaanipäällikkö

Päällikön poika

Päällikön tyttö ja hänen 2-vuotias tyttö

Minä ja nautinnollinen mate-hetki :)

Lauantaina noustiin sit reippaasti kahdeksalta ylös ja lähdettiin Oden kans aamulenkille. Marcos piirsi meille reitin ja se olikin tosi hyvä. Saatiin välillä sykettä nostettua ylös, ku kiivettiin mäkiä ylös. Tie oli pääosin hiekka-kivitietä. Loppumatkasta aurinko oli jo niin korkealla, et päätettiin, et lähdetään seuraavana aamuna puoli tuntia aikaisemmin, niin saadaan kävellä vähän viileämmässä säässä. Iltapäivällä käytiin siivoamassa laajennusosan rakennustyömaata. Se oli kyllä harvinaisen siisti rakennustyömaa. Kannettiin joitain lautoja sieltä pois ja kasattiin roskia yhteen kasaan. Illalla käytiin paikallisen luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa. Ymmärsin koko tilaisuudessa ehkä pari sanaa J. Laulut oli osa tutun kuuloisia, mut ku ei ollut kirjaa itsellä, niin niitä ei voinut laulaa. Tilaisuuden lopuksi kirkon pappi kertoi kaikille, et tilaisuudessa oli vieraita Suomesta J.

Sunnuntaina noustiin aamulenkille puol kasi. Onneks lähdettiin aikaisemmin, koska päivä oli kuumempi ku edellinen. Tälle päivälle meillä oli tosi kivaa ohjelmaa. Mentiin käymään intiaanien kylässä. Me mentiin ensin niiden intiaanien paikkaan, jotka oli ollu yötä täällä meillä. Siellä meitä vastaan tuli lapsia, jotka vei meidät sit sinne päällikön luokse. Tavattiin päällikön äiti ja vaimokin. Heillä oli nuorin lapsi 6 kk vanha, mutta oli tosi pieni kooltaan. Tuliaisina vietiin banaaneja ja ne olivatkin mieluinen tuliainen. Päällikkö kierrätti meitä siellä niiden metsässä. Siellä oli niiden tekemiä ansoja. Nähtiin esimerkiksi villisian ansa. Niissä oli niin hienot systeemit ja materiaalina oli käytetty vaan luonnonmateriaaleja. Kierroksen lopuksi kylän naiset olivat kasanneet myyntipöydät, jossa oli heidän tekemiään koruja, laukkuja ja koreja myytävänä. Nää tuotteet oli myös valmistettu luonnonmateriaaleista. Korut oli tehty esimerkiksi siemenistä, jotka oli ensin keitetty ja jotenkin värjätty. Me ostettiin joitain koruja ja yhden laukun muistoksi vierailusta.

Päällikkö esitteli meille metsässä olevia ansoja.

Villisian ansa.

Päällikön vaimo

Liisa ja Pirkko tekivät hammastarkistusta.

Nuoria äitejä

Käytiin myös vierailulla toisessa intiaanikylässä. Aiemmin oli ollut vain yksi kylä, mutta heille oli tullut jotain erimielisyyttä ja he olivat jakautuneet kahdeksi kyläksi. Toisessa kylässä tapasimme kylän vanhan päällikön, joka oli yli 100-vuotias. Hänen vaimonsa oli vielä vanhempi, mutta edelleen tosi hyväkuntoinen. Vanhalla päälliköllä oli jalat tosi huonot, mutta järki tais vielä pelata ihan entiseen malliin. Tähän kylään oli rakennettu uusi temppeli, mutta me ei saatu mennä sinne sisälle, ku ei kuuluta tähän heimoon. Ostettiin täältäkin kylästä jotain pientä muistoa kuten bambusta tehdyn pienen laukun.

Tyypillinen rakennus intiaanikylässä.

Kahvi tulella.

Vasemmalla kylän päällikkö ja sitten kylän vanha pari.

Villisian pentu.

Näissä kylissä ei ilmeisesti vieraile kovin paljon turisteja. Syy on varmasti se, että matka sinne on tosi vaivalloinen. Tiet on tosi huonokuntoiset ja auto on kovilla niillä teillä. Mut olipa niin hieno kokemus käydä paikassa, joka on oikeesti säilynyt niin alkuperäisenä. Näissä kylissä ei ollut edes sähköjä vielä.

Maisemia matkalta inkkarikylään.

Luterilainen kirkko

Intialainen lehmärotu

Tiet oli tämmöstä punaista hiekkatietä, joka oli täynnä kuoppia.

Termiittien pesä.

Paluumatkalla vierailimme Marcosin ystävän, puusepän luona. Söimme siellä evääks ottamaamme vesimelonia ja chipoja. Tää perhe olis tarjonnut meille ruoan, mut sanottiin, et riittää, että saadaan syödä niiden pihalla omat eväät.  Täältä menimme käymään vesiputouksilla. Siellä oli tosi vähän vettä, koska oli ollut niin kuivaa. Marcos ja Ruth kuitenkin pääsivät uimaan. Marcos kiipesi kalliota ylös ja kertoi meille seuraavana päivänä, että siellä kalliolla oli ollut käärme. Täällä on yks käärmelaji, johon ei edes ole vastamyrkkyä. Tää Marcosin näkemä käärme oli myrkyllinen, mut ei ilmeisesti tää kaikista vaarallisin.

Tuolla oli hienoja perhosia. En saanut kuvaa niistä kaikista isoimmista.

Minä jo melkein uin. Uikkarit oli jo puettu päälle. Siinä hyvä alku :).

Maanantaina ei lähdetty sit lenkille, vaan nukuttiin pitempään (lähes 9 asti J). Mää tein sit pullataikinan ja leivoin suomalaisia pullia. Niistä ei tullu ihan semmosia, ku Suomessa leipoessa. Uskon, et jauhot vaikutti siihen. Mut ilmeisesti ihan hyvän makuisia ne oli. Illalla ruoan jälkeen jäätiin Pirkon kanssa terassille istuskelemaan ja juttelemaan. Aika menikin nopeasti ja kello oli jo yli puolen yön, ku mentiin nukkuun.

Tiistaina aamulenkin ja aamupalan jälkeen lähdettiin käymään ananasfarmilla. Edellisen illan sateen jälkeen oli ihana ilma. Menomatkalla sinne farmille alkoi kuitenkin satamaan. Täällä tiet on sitä punaista hiekkaa. Väri tulee maan rautapitoisuudesta. Sade liukastutti tien pinnan, et se oli kuin Suomessa jäätiköllä. Perillä juteltiin hetki omistajan kanssa ja mentiin sit pellolle keräämään ananaksia. Ei kuitenkaan löydetty yhtään hyvää ananasta. Täällä on ollut tosi kuivaa ja ananakset on kuivanut tai mennyt muuten pilalle. Sit alkoikin jyristä oikein kunnolla, niin Marcos käski meitä palaamaan takaisin autolle, et hän kerää meille ananakset. Tää punainen maa-aines tarttui kengän pohjiin niin, et siellä oli useamman sentin paksuinen kerros. Kävely oli yllättävän raskasta.

Noustiin ketjussa ylös sinne pellolle.

Kengän pohjat oli hieman punaiset :).

Paluumatkalla käytiin vierailulla Liisan ja Marcosin tuttavaperheen kodissa. Siellä oltiin paistamassa välipalaa. Täällä tyypillinen välipala on kuulemma vehnäjauhosta, vedestä/tai maidosta ja suolasta valmistetut leivonnaiset. Nää paistetaan öljyssä ja ovat nimeltään väärinpäin olevat housut. Vaikka näihin ei tule kohotusainetta, niin ne kohosivat yllättävän paljon paistamisen aikana. En tiedä oliko käytetty kohoavia jauhoja.

Keskiviikkoaamuna tuli paikallinen rouva opettamaan meille jugurtin tekoa. Hän toi tullessaan maidon heidän navetastaan. Oltiin yritetty löytää maustamatonta jugurttia, josta oltais otettu siemen, mut ei löydetty. Niinpä ostettiin siemenjugurtiksi vaniljajugurtti. Vaikka tästä yhdestä purkista jugurttia tehtiin noin kahteen litraan maitoa siemen, niin tämä uusikin jugurtti maistui yllättävän paljon vaniljalle.

Iltapäivällä päätettiin kävellä kylälle. Marcos oli asioilla, niin meillä ei ollut autoa käytössä. Ilma oli kuitenkin vähän viileämpi, niin kävely ei ollut tuohon aikaankaan rankkaa. Otettiin rattaat mukaan Ruthille. Niiden työntäminen oli kuitenkin kunnon työtä siellä kivikossa. Välillä työnnettiin Oden kans kahdestaan niitä, et saatiin ne liikkeelle. Käytiin rautakaupassa, josta Pirkko osti maserateja tuliaisiksi. Maserati on eräänlainen viidakkoveitsi. Toivotaan, et veitsien kuljettamisesta Suomeen ei tulis ongelmia.

Maisemia kävelyreitiltä.

Aurinko paistaa Brasilian puolelle.

Tämä oli tavallinen näky liikenteessä.

Hyvä idea roskalaatikoksi.

Seuraavana aamuna lähdettiin käymään San Javerissa ja Oberassa. Liisalle oli tullut paketti Suomesta ja se piti noutaa tuolta San Javerista. Matkaa El Soberbiosta sinne San Javeriin on noin 150 km. Kun oltiin saatu paketti postista, niin kävimme ostamassa evästä ja jatkoimme matkaa jesuiittaraunioille.

Maisemat oli aika lailla saman näköisiä ku Suomessa.

Paraquayssa ja Argentiinassa on ollut jesuiittaveljeskuntia. Niiden tarkoituksena oli suojella intiaaneja espanjalaisten siirtolaisten ja virkamiesten hallinnolta ja riistolta. Jesuiittojen hallitsemilla alueilla elinolosuhteet, aineellinen ja henkinen kulttuuri kehittyivät suotuisampaan suuntaan, kuin espanjalaisten hallinnoimilla alueilla. Espanjalaisia kehitys ei miellyttänyt, jesuiittojen johtamia alueita kadehdittiin muun muassa niiden paremman taloudellisen tilanteen takia. Niinpä lopulta yli 150 vuotta kestäneen suotuisan kauden jälkeen Espanjan kuningas Kaarle III karkotti jesuiitat koko valtakunnasta. Intiaanien omistuksessa olleet maat ja omaisuus ryöstettiin. Näitä jesuiittaraunioita on Missionesin alueella muistaakseni viidet.

Linnunpesä

Muurahaispesistä ei voi kattoa ilmansuuntia.

Syötiin picnic-eväät.

Muurahaispesä.

Kun saavuttiin raunioille, niin levitettiin viltti ja syötiin picnic-eväät. Olipa ihana istua puun alla varjossa ja nauttia rauhasta. Tuolla ei ollut muita ihmisiä sillä hetkellä ku me. Raunioilla oli ihania perhosia, mut niiden kuvaaminen on tosi vaikeaa. Sen lisäks maassa oli tosi paljon heinäsirkkoja, jotka hyppi pitkiä loikkia. Täällä oli myös mielettömiä hämähäkin seittejä. Ne oli lähes yhtä vahvaa ku siima. Olin niin onnessani, ku sain kuvattua tosi hienoja kuvia hämähäkeistä verkossaan. Valokin tuli just oikealta suunnalta, et sai verkon näkyville.

Raunioilta jatkettiin matkaa Oberaan, joka onkin sitten jo iso kaupunki. Siellä asuu noin 150 000 asukasta. Täällä Oberan lähistöllä on Colonia de Finlandia, joka on entinen suomalaisten siirtolaisten alue. Ensimmäisten suomalaisten siirtolaisten tulosta Argentiinaan on tullut 2006 100 vuotta ja sen kunniaksi oli pystytetty oikein kyltti. Käytiin ottaan kuva meistä tän kyltin alla. Sen jälkeen mentiin katsomaan, onko eräs Suomen siirtolainen vielä elossa. Tämä Viljo on asunut siellä Colonia de Finlandia alueella. Tapasimme Viljon vaimon ja hän kertoi, että Viljo oli kuollut tammikuussa. Sit mentiin yrittämään päästä vierailulle Niskasen Grazielan luokse, joka on Viljon veljen tytär. Me mentiin kuitenkin pahaan aikaan, koska talonväki oli siestalla ja nukkui niin sikeästi, ettei herännyt meidän huuteluihin.

No käytiin välissä sit ostaan Ruthille syöttötuoli, joka saatiin hyvin mahtumaan autoon. Toisella kerralla meillä oli parempi tuuri Grazielan luona. He olivat heränneet ja olivat iloisia meidän vierailusta. Graziela puhui tosi hyvin suomea. Hänellä oli selvästi Oulun murre. Hänen sukunsa oli Oulusta lähtöisin ja hyvin oli murre säilynyt. Graziela on itse syntynyt Argentiinassa, mutta heillä on kotona puhuttu aina Suomea. Graziela tarjosi meille terereä, joka on kylmä versio matesta. Eli hän oli laittanut jotain makeaa mehua kannuun ja sit laitettiin ne purut mate-kuppiin, jonka päälle kaadettiin tätä kylmää mehua. Terere ei maistunut mun mielestä yhtään paremmalle ku lämmin mate.

Graziela kertoi, että siellä lähistöllä asuu toinenkin suomalais-taustainen rouva. Me menimmekin sitten häntä tervehtimään. Hän oli eläkkeellä oleva musiikinopettaja. Hän oli käynyt Suomessa kaksi kertaa ja hänen kotonaan oli paljon sisutustarvikkeita Suomesta. Hänkin puhui hyvin suomea. Paikalla oli myös hänen siskonsa tyttö, joka ymmärsi suomen, mutta ei uskaltanut puhua.

Lauantaina lähdimme Marcosin kanssa kohti Moconan vesiputouksia. Ne ovat ainoat vesiputoukset maailmassa, jotka ovat joen pitkittäissuuntaan. Pituutta putouksilla on 3 km ja korkeutta 3 – 20 m riippuen veden korkeudesta. Vaikka ollaan nähty monia vesiputouksia, niin nämä erilaisuudellaan oli taas tosi hienot. Maisemat putouksille mentäessä oli tosi hienot. Pysähdyttiin muutaman kerran ottamaan valokuvia. Yhdessä näköalapaikassa oli pikkupoikia myymässä kiviä. Pirkko osti muutamat kivet Suomeen vietäväksi.

Tässä lapset menossa kaivolle hakemaan vettä.

Maisemia matkalta Moconalle

Kun oltiin käyty kattoon putoukset, niin syötiin eväät. Siinä eväspaikalla oli iso seurue, ilmeisesti joku perhe. Ne kovasti uteliaina katteli meitä. Sit sieltä tuli vanha pariskunta kysymään, et ollaanko me saksalaisia. He olivat itse saksalaisten jälkeläisiä ja puhuivat saksaa. Meidän hiusten väri olisi kuulemma sopinut saksalaisille. Pois lähdettäessä tuli metsänvartija kysyyn, et jos hän pääsis meidän kyydillä El Soberbioon. Hänhän sit tyyräs itsensä sinne takapenkille. Hän istui käsi sillai selkänojalla, et mää olin siellä sen kainalossa J. Sai kovasti jännittää vatsalihaksia, ettei mutkissa kallistunut enää enempää sen syliin.

Seuraavana yönä toiset heräs Motin (Liisan ja Marcosin koira) haukkumiseen. Mää heräsin vasta Oden vessaan menoon. Siellä pihalla oli naapurin poika ilmeisen huonossa hapessa hoiperrellut ja tarttunut piikkilanka-aitaan, joka on heidän ja Liisan ja Marcosin rajalla. Hänen äiti ja veli ilmeisesti auttoivat hänet irti piikkilangasta ja veivät kottikärryillä hänet hänen omaan kotiinsa.

Aamulenkin jälkeen lähdettiin käymään maatilalla, jossa on yli 40 erilaista sitrushedelmälajiketta. Siellä on sekä maailman pienin lajike, kito, että suurin lajike, verkkohedelmä (Suomessa nimellä Pomelo). Nyt oli ollut niin kuivaa, että sitrushedelmien sato oli paljon jäljessä. Ostettiin heiltä kaksi suurta vesimelonia. Sain otettua paljon kuvia monista kasveista, mutta jälkeenpäin niiden kasvien tunnistaminen on vaikeaa. Heillä kasvoi steviaa, jota vähähiilihydraattista ruokavaliota käyttävät henkilöt käyttävät makeuttamiseen. Tämä stevia on 300 kertaa makeampaa kuin sokeri. Stevia käy myös diabeetikoille.

Steviaa

Iltapäivällä siestan jälkeen lähdimme käymään purolla, jossa voisi uida. Se vesi oli kuitenkin mennyt tosi ruskeaksi sateen jäljiltä, joten tyydyimme pääosin valokuvien ottamiseen. Siellä purolla oli kaksi miestä. Me otettiin kuvia siinä rannalla olevista häristä. Toinen näistä miehistä tuli ja sanoi, että hän voi siirtää ne lähemmäksi, et voidaan ottaa niistä paremmin kuvia. Hän toikin ne lähemmäksi, mut tuli itse samalla kuviin mukaan J.

Poseerauksia :)

Paluumatkalla pysähdyimme yhdellä leirintäalueella. Se oli tosi hieno paikka. Siellä oli niin rauhallinen tunnelma. Paikalliset tulevat perheineen leirintäalueelle uimaan ja syömään piknik-eväitään. Paikallisten ihmisten elämä on aika lepposta.

Täällä ei ole kiireen tuntua ja heillä on aikaa perheilleen. Perheet tekevät yhdessä töitä. Kodit on pääosin lautarakenteisia. Ne ovat pienikokoisia ja maalipintakaan ei ole yleensä kovin uusi. Seinät saattavat olla tosi harvat, että vesi pääsee satamaan sisälle. Sisäpuolelta seiniä ei ole erikseen levytetty, vaan ne ovat sen ulkoverhouksen toinen puoli. Lattia on joillakin jopa maalattia. Mutta vaikka asumukset on alkeellisia, niin ne on siistejä ja puhtaita. Vessat on usein ulkovessoja, pyykinpesukoneita ei ole, vaan pyykit pestään käsin, välillä saatetaan olla ilman vettä useita päiviä ja silti ihmiset osaa olla täällä tyytyväisiä elämäänsä.

Liisalla ja Marcosilla käy naapurista yks perheen isä töissä. Hän on siellä rakennuksella apulaisena ja sen lisäksi hän tekee pihahommia. Hänellä on 4 lasta ja viides syntyy kohta. He asuvat tällaisessa tuvan ja kamarin kokoisessa talossa. Heidän lapset on aivan ihania. Ne on aina tervehtimässä meitä, ku mennään ohi. Ne lapset on tosi ahkeria. Ne pienii puita, lakasee pihaa, kuokkii kasvimaalla ja hoitaa pienempiä. Me haluttiin ostaa niille lapsille jäätelöä, ku ne on niin hyväkäytöksisiä ja sulosia lapsia. Oltiin käyty ostaan se jäätelö ja nähtiin nää lapset niiden mummolan pihalla. Pyydettiin niitä menemään kotiin, koska meillä on heille lahja. He juoksivatkin vauhdilla pihalleen. Kun annettiin heille se jäätelörasia, niin he hiljaisesti kiittivät ja lähtivät ilmeisen onnellisina kotiin.

Tässä koti, jossa asuu isä, äiti ja kohta 5 lasta.

Maanantaina mentiin aamulenkillä käymään pikapankilla ja tarkoitus oli ostaa Odelle synttärijäätelöä. Oltiin jo perjantaina yritetty saada pikapankilta rahaa, mutta setelit oli jo silloin lopussa. Täällä oli maanantai juhlapäivä, jolloin juhlittiin lippua. Pikapankkia ei ollut edelleenkään täytetty, joten ei sit saatu haettua rahaa. Mut ei jäätelökauppaankaan ollu tullu lisää lajikkeita, ku nekin oli päässy loppumaan. Täällä on tosi paljon juhlapäiviä. Hallitus ajattelee, et ku on juhlapäiviä, niin perheet on yhdessä ja silloin lähtee raha kiertämään. En ymmärrä täysin sitä logiikkaa, koska useimmat kaupat on silloin kiinni. Iltapäivällä käytiin toisessa jäätelöbaarissa, josta saatiin Odelle synttärijäätelöä.

Illalla tehtiin edellisten päivien ruoantähteistä pizzaa. Tein pohjan taas mandioca-jauhosta. Päälle tuli munakoisoa, porkkanaa, jauhelihaa ja kanaa. Olipa niin hyvää pizzaa. Kun olin tekemässä näitä pizzoja, niin koirat alko haukkumaan kovalla äänellä. Siellähän oli taas tullut intiaanipäällikkö 8-vuotiaan poikansa kanssa vierailulle. Heidän piti mennä seuraavana päivänä neuvottelemaan sähkön vetämisestä heidän kyläänsä. Joku järjestö on luvannut kustantaa heille sinne sähköt. Tää päällikkö kyseli mielipiteitä, et kannattaako kylään laittaa televisiota. He olivat päälliköiden kesken puhuneet, että se ei ehkä ole järkevää, jos he haluavat säilyttää omaa kulttuuriperinnettä. He arvelivat, että television kautta heidän elämäänsä tulee mukaan paljon sellaista, joka voi syrjäyttää heidän alkuperäistä intiaaniperinnettä. Päällikkö ja poika söivät meidän kanssa tätä pizzaa. Päällikölle oli toinen kerta, kun hän maistoi pizzaa ja pojalle ensimmäinen. Uskon, että pizza ei ole heidän suosikkiruokaansa J.

Ode, minä ja inkkarit pizzaa syömässä.

Tiistaina käytiin tekemässä vielä viimeisiä ostoksia. Käytiin ostamassa pesusieniä. Täällä kasvaa kasvia, jonka hedelmä on pesusientä. Siitä sienestä tehdään perinteisiä pesusieniä ja sen lisäksi monenlaisia pesulappuja yms.

Iltapäivällä mentiin käymään Liisan ja Marcosin siivoojan sedällä. Hänen talonsa oli palanut lauantaina. Palo oli syttynyt yöllä sähköviasta. He olivat pelastautuneet ikkunasta ulos. Talo oli palanut ihan kokonaan. El Soberbiossa ei ole palokuntaa, joten tulipalon sammuttaminen on vaikeaa. Tää talo sijaitsi niin monen mutkan ja pitkän moukkuisen tien takana, että palokunnan saaminen sinne läheltäkin vie aikaa. Kun saavuimme perille tänne tilalle, niin siellä oli mielettömästi ihmisiä. Oli uskomatonta nähdä sitä talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä, jota siellä oli. Vanhan talon raunioille oltiin alettu rakentaa jo uutta kotia. Siellä oli parikymmentä miestä rakennustyömaalla ja sen lisäksi ainakin saman verran väkeä heidän tupakkaviljelyksellään. Työt tupakkaviljelyksellä piti jatkua tulipalosta huolimatta. Sukulaiset ja tuttavat olivatkin tulleet auttamaan heitä. Siellä valmistettiin ulkona nuotiolla evästä talkoolaisille. Naiset olivat tehneet vedestä, vehnäjauhosta ja suolasta taikinan, jota he paistoivat ”munkkeina” rasvassa ulkonuotion päällä. Sen lisäksi naiset olivat leiponeet paikallista vuokapullaa, jota paistettiin ulkouunissa. Talon rouva lähtikin esittelemään meille ulkouunia, joka oli aivan mielettömän hieno idea. Uuni oli pienen katoksen alla. Se oli valmistettu savesta ja savitiilistä. Tää rouva kertoi, että uunissa poltetaan puuta noin tunnin verran ja sen jälkeen ne pullavuoat voi laittaa sinne paistumaan. Tuommoinen uuni olis tosi hyvä Suomen kesäänkin. Tässä idea Hannalle ja Martille! Tän talon isäntä kysyi, et halutaanko me käydä katsomassa heidän tontillaan oleva vesiputous. Hän ja hänen vaimonsa olivat valmiita lähtemään esittelemään sitä meille. Heillä oli aikaa lähteä meidän kanssa sinne vesiputouksille, vaikka heillä oli varmasti paljon työtä tulipalon takia. Putous olikin hieno paikka. Meidän mukana sinne meni talon poika ja Marcosin ja Liisan siivoojan tytöt. Nämä lapset uivat siellä vesiputouksessa. Uskon, että tää käynti siellä putouksilla oli näille talon isännälle ja emännällekin pieni hengähdys jatkuvaan tulipalon aiheuttamaan suruun ja huoleen. Lähtiessä tää talon emäntä antoi meille kaks vuokapullaa kotiin viemisiksi. Eli vaikka heitä oli kohdannut suuri menetys, niin he pystyivät antamaan omasta vähästään vielä toisillekin.

Talkoolaisia töissä.

Evästä talkooväelle.

Talkoolaisia tupakkatöissä.

Vuokapullat kohoamassa.

Ulkouuni.

Eläimet säästyivät tulipalolta.

Vesiputous tilan mailla.

Valmis vuokapulla.

Kaksi viikkoa Marcosilla ja Liisalla on ollut aivan mielettömän hienoa aikaa. Liisalta olemme oppineet valmistamaan uusia ruokia, joita odotamme pääsevämme itsekin tekemään. Marcosin Assadot (avotulella ulkogrillissä paistettu liha) on ollut niin herkullisia. Kiitos Liisa ja Marcos näistä teille! Olemme saaneet elää lähellä luontoa. Heillä on kanoja, koiria ja kissa. Me ei Oden kans olla mitään eläinrakkaita, mut kanojen ruokkiminen ja munien hakeminen kanalasta on ollut erilaista puuhaa. Koirat ja kissa ei ole tajunnut, et me ei olla eläinrakkaita, vaan ne on tyyränneet itseään meitä lähelle. Tuonne tuli vesi hanasta, mut juomavesi piti hakea pihalta toisesta hanasta. Sen lisäksi juomavesi keitettiin vielä ennen käyttöä. Tää juomavesi tuli omasta kaivosta. Kaupungin vettä käytettiin suihkuun, tiskaukseen yms. Aamupala-smoothieen on saatu banaanit ja ananakset omalta pihalta. Tiedän, että me olemme kuitenkin eläneet vielä kaukana siitä tasosta, miten useimmat paikalliset elävät. Mutta olemme saaneet nähdä jälleen kerran, että ei se materiaalinen hyvinvointi tuo onnea. Nämä paikalliset ihmiset vaikuttavat elävän onnellisina ja tyytyväisinä, vaikka elämä on rankkaa ja kovaa työtä.   

 

Kanat syömässä.

Moti

Sisu

Fiona

Villikanat