Santiagon loppu ja Galapagos-saaret

Viimeisenä kokonaisena päivänä Chilessä, men noustiin uudenvuoden päivään hyvin nukutun yön jäljiltä pirteänä. Oltiin tosiaan menty nukkuun jo illalla kymmenen aikaan, niin ei nähty uuden vuoden vaihtumista Santiagossa. Ku mentiin aamulenkille, niin oli hyvinkin rauhallista. Muutamat nuoret oli meidän lenkkireitillä ja he jopa tulivat juttelemaan. Ihmeteltiin sitä, et ne osas puhua englantia. Me käveltiin vähän eri reittiä ja tultiin sinne presidentin palatsin tykö. Siellä olikin menossa uuden vuoden paraati. Meitä oli sit runsaslukuinen turistien ryhmä seuraamassa sitä. Oli varmaan 10 henkilöä paikalla. Me kuitenkin mielenkiinnolla seurattiin paraati loppuun asti.

Ku oltiin edellisenä iltana menty niin aikaisin nukkuun, niin sit tää viimeinen ilta sit viivähtikin. Mentiin ettiin jäätelökioskia, ku oltiin kävelty niin pitkä lenkki, niin ansaittiin mielestämme jäätelöt. Läydettiin sit Bellavistan aukiolta auki oleva jäätelökioski. Ostettiin sieltä jäätelöt ja mentiin istuun sinne aukiolle penkille ja seurailemaan ihmisiä. Jonku aikaa siinä istuttua, tuli yks poika tai joko 30-vuotias on mies, jutteleen meille. Se osas tosi hyvin enkun ja puhu sillai, et me ymmärrettiin. Meillähän meni siinä rattosasti useampi tunti tän pojan kans jutellessa. Illan lopuks hän herrasmiehenä saatto meidät hotellille ja kerkes kosiakin siinä. Nyt saan sit harmitella ku annoin mennä hyvän tilaisuuden ohi J. Siinä olis ollu mukava poika, ja mää vaan tyrmäsin sen kosinnan J.

Seuraavaks aamuks oltiin hotellin kautta tilattu meille kuljetus lentokentälle. Meillä oli aluks lento Santiagosta Guyaquiliin, josta sit jatkolento Quitoon. Lento lähti ajoissa Santiagosta ja ku saavuttiin Guyaquiliin, niin virkailija katto meidän liput ja ohjas meidät menemään suoraan lähtöaulaan. Me vielä varmistettiin yläkerrassa yhdeltä mieheltä,  et varmasti ollaan menossa oikeaan paikkaan. Meillä piti olla 8 tunnin odotus tuolla lentokentällä. Ihmeteltiin sitä, et meidän lennolle ei tuu missään välissä portin numeroa tietoon. No ku lähestyttiin meidän lähtöaikaa, niin kuulutettiin, et meidän lento myöhästyy. Uusi aika oli kolme tuntia myöhemmin. Samaan aikaan ilmoitettiin myös, et Madridin lento kans myöhästyy. Se oli jo myöhästynyt oikeasta ajasta ja lopulta sille lennolle tuli 7 tuntia myöhästymistä. Meille annettiin ruokaliput, mut mää olin jo kerennyt syödä, niin en tarvinnut sitä. Meidän lento lähti sit siinä ilmoitetussa myöhäisessä ajassa. Oletettiin, et meidän lento myöhästy sen takia, et piti oottaa toisesta koneesta henkilökunta meidän koneeseen. Ne ei tullut töihin, vaan matkustajiksi. Määhän sit aloin nukkuun, ku päästiin koneeseen. Heräsin siinä vaiheessa, ku alettiin laskeutua. Ode ei nukkunut ja tiesi seuraavasta tilanteesta. Oltiin jo laskeuduttu niin alas, et laskeutumistelineet oli laitettu jo alas. Siinä vaiheessa koneen kapteeni otti koneen takas ylös ja kuulutti jotain espanjaks. Koneen henkilökunta tuli tarkistamaan, et kaikilla on turvavyöt paikalla. Sit kierreltiin Quiton yläpuolella niin kauan, et meidän lennon olis pitänyt kestää 55 minuuttia, niin se kestikin kaks tuntia. Uus laskeutuminen onnistu hyvin. Jotain ongelmaa siinä ekassa laskussa oli, mut siitä ei ainakaan enkuks mitään kerrottu.

Sillon ku oltiin laskeuduttu, lentoemäntä kuulutti, et mun ja Oden pitää ottaa yhteyttä lentoemäntään. Ja ku mentiin sen tykö, niin se sano, et meitä odotetaan portaiden lopussa. Siellä olikin nainen, joka alko kysyyn, et onko meidän maahantulokortit missä. Annettiin ne pienet lipuskat, jotka lipusta oli jäljellä, niin se sano, että se tarkoittaa semmosta vihreää maahantulokorttia. Se sano, et on samannäköinen ku lippu sillon, ku se on kokonainen. No ei meillä mitään semmosia ollut. Kerroin, et meidät henkilökunta opasti Guyaquilissa menemään suoraan sinne lähtöaulaan, jota itekin ihmeteltiin. Aiemmin aina pitänyt tehdä ekalla lentokentällä jo maahantulotarkastukset. Se sano, et asia on sillä erää ok, mut ne otti meidän puhelinnumeron ja sano, et mahdollisesti sieltä soitetaan.  Oden puhelimeen oli tullut aamulla yks puhelu tuntemattomasta numerosta, ei tiedetä oliko se ollut tuohon liittyvää asiaa.

Me oltiin etukäteen varattu ja maksettu Kilroyn kautta meille kuljetus lentokentältä hotellille. Alettiin siellä Guyaquilin kentällä kattoon tätä varauspaperia, niin siinä oli hakuaika väärä. Meillä piti alkujaan lentää toisella lennolla Guyaquilista Quitoon, mut se muuttui. Tää hakuaika oli sille alkuperäiselle lennolle. Mää laitoin sähköpostia sinne kuljetuspalveluun, et onko niillä kuitenkin tieto meidän muuttuneesta lennosta. En tiedä olisko meidän pitänyt ilmoittaa se vai Kilroyn samalla, ku ilmotti meille siitä muutoksesta. Ku saavuttiin Quitoon, niin siellä ei ollut ketään meitä hakemassa, niin me otettiin sit siitä pihalta taksi ja päästiin turvallisesti hotellille. Ärsyttävää vaan on noissa lentokenttätakseissa se, et ne kuskit tappelee asiakkaista. Niillä ei ole mitään vuorosysteemiä ja ne yrittää keinolla millä hyvänsä saada sut asiakkaaks. No me otettiin eka, jonka kans sovitiiin hinta.

Meidän hotelli oli tosi kiva. Molemmille oli omat parisängyt. Ku päästiin nukkuun neljän aikoihin, niin nukuttiin sit helposti puoleen päivään. Käänty kerralla väärälle vuorolle. Me valvottiin melkein vuorokausi, ku oltiin aamulla noustu 6.15 ja ku mentiin nukkuun, niin kello oli 3.45 Santiagon aikaa. Aamulla sit lähettiin ettiin jotain ruokapaikkaa ja siinä saatiin kerättyä askeleita, ku kysyttiin ihmisiltä neuvoa, niin espanja-englanti keskustelu päätty välillä niin, et oltiin menty ihan toiseen päähän kaupunkia, minne oikeesti olis pitänyt mennä. No lopulta saatiin ruokaa. Käveltiin ja kierreltiin vähän siinä kauppoja. Siellä oli hienoja koruja halvalla. Mää ostin itelle hienon pipon ja sormuksen.

Meidän eka hotelli Quitossa.

Katukuvaa Quitosta.

Meillä oli hotellilla viideltä tapaaminen liittyen meidän touriin. Sinne tuli GAP:lta joku mies, joka oli sen oloinen, et sillä ei ole homma hanskassa. No saatiin se tieto, et aamulla pitää olla 7.25 laukut alhaalla ja lähtö on 7.30. Meidän porukkaan kuuluu brittejä, jenkkejä, kanadalaisia ja me suomalaiset. Aamulla käytiin aamupalalla, jonka jälkeen jätettiin osa tavaroista sinne hotellille säilöön ja lähdettiin lentokentälle. Tää GAP:n mies oli siellä vastassa ja anto meille semmoset kortit, jotka pitää ostaa Galapagos-saarille mentäessä. Se oli joku kuljetuskortti. Lennolle jouduttiin Oden kans ihan eri puolelle konetta. No meni se aika niinkin. Meidän lento oli Guyaquilin kautta, jossa osa väestä jäi pois ja saatiin lisää matkustajia Galapagos-saarille.

Meidän rinkan yhteispaino viikon reissulle!

Lähtöaula Quiton lentokentän kotimaan lennoille.

Ku tultiin Galapagos-saarille, meidän piti ensin mennä passintarkastukseen, jossa annettiin meidän etukäteen maksettu kuljetuskortti. Sit meidän piti maksaa vielä lisää 100 dollaria kansallispuistomaksua. Ku oli näistä muodollisuuksista selvitty, niin sit mentiin odotteleen meidän laukkuja. Ne tuotiin semmosen katoksen alle kaikki, josta jokainen kävi sit omansa hakemassa pois. Sit ku oli saatu laukut, niin mentiin jonossa, jossa tarkistettiin, et meillä on omat laukut. Piti antaa se laukkukuitti, joka saatiin lähtiessä.  Sen jälkeen me mentiin ettiin meidän matkanjohtaja. Tuolla lentokentällä oli melkoista kaaosta. Siellä oli aivan hirveästi ihmisiä. Me löydettiin se matkanjohtaja, joka kertoi, et meidän täytyy odottaa linja-autoa. Sitä linja-autoa odotti myös 200 muuta ihmistä. Kun se vihdoin tuli, niin sinne ryntäsi ensimmäiset sata sen luo. Me ei menty edes meidän ryhmän kans yrittään päästä sinne. No sit tuli toinen bussi, jonne mentiin yrittään päästä. Siinä röyhkeys maan peri. Joka ryysi eniten, sai laukkunsa nopeasti ”ruumaan” ja itselleen hyvän istumapaikan. Me oltiin liian kilttejä taas, ja meidän matkanjohtaja tulikin sanoon, et tuoda meidän laukut sinne toiselle puolelle. Hän otti meiltä laukut ja alko huolehtiin niistä. Linja-autossa ei tietenkään ollut enää istumapaikkoja. Me päästiin käytävälle seisomaan 20 muun kanssa. Tää bussimatka ei ollut onneks pitkä.

Baltran lentoasemalta

Sillä bussilla mentiin satamaan, josta siirryttiin lautalla Santa Cruzin saarelle. Lauttaan taas olis pitänyt ryykiä vauhdilla, et olis päässy istumaan. No me oltiin sit siellä seisomassa. Meidän seurueessa on yks pappa 70+ ikäinen. Hän nousi ylös ja meni ottaan valokuvia ja sano mulle, että voin mennä siihen sen paikalle. No loppujen lopuks oltiin Oden kans kumpikin istumassa. Pitää tähän väliin kertoa yks juttu tuosta papasta. Se pyysi yks päivä mua voiteleen sen selkään aurinkorasvaa. No määhän tein työtä käskettyä. Ku sain sen tehtyä, niin tää pappa sano, et tuntupa hyvälle. Mää en yleensäkään tykkää mistään rasvojen voitelusta kellekään, niin saatikka tuommosella papparaiselle. Mää en ollut siitä tehtävästä ollenkaan niin onnellinen.

Tästä lautalta siirryttiin sit bussiin, joka oli mielenkiintoinen näky. Siellä oli sisällä sisusteena sinistä ja keltaista ja bussi oli nähnyt parhaat päivänsä aika kauan sitten. Tuolla oli monia eri ryhmiä menossa näihin kulkuvälineisiin. Sinne tuli yks ryhmä, jota ei enää otettu siihen bussiin kyytiin. Ne keskusteli siinä, et se oli viimeinen bussi, joten ne joutuu ottaan taksit. No pääsivätpä ainakin nopeammin perille. Tää meidän bussi ei olis saanut ylinopeussakkoja J. Bussimatka kesti puoli tuntia ja siinä samalla pysty sit katteleen karuja maisemia. Mulle oli yllätys, et Galapagos-saarilla on niin karun näköistä. Olisin luullut, et täällä on tosi vehreää.

Bussilla mentiin Galapagos-saarien pääkaupunkiin. Sieltä meidät kyydittiin meidän veneelle semmosilla kumiveneillä. Täällä veneellä saatiin ekaks heti lounas. Mun ruoasta oli ilmoitettu vasta sinä aamuna, niin eihän sitä tietenkään oltu keretty huomioida. No mää sain syödä kasviksia. Kyllä se nälkä niilläkin lähti. Lounaan jälkeeen mentiin takas kumiveneisiin, joilla meidät kyydittiin sit satamaan. Sieltä lähdettiin käveleen kohti Charles Darwinin tutkimuskeskusta. Meidän kävely kesti tosi pitkään, ku nähtiin kaikki aina jotain valokuvattavaa. Siellä oli hienoja rapuja, pelikaaneja, merisiilejä ja vaikka mitä muuta. No lopulta päästiin sinne tutkimuskeskukseen. Olisin luullut, et siellä tutkitaan jotenkin evoluutiota. Se olikin kilpikonnien varjelemislaitos. Siellä tehtiin niin, et haettiin kilpikonnien munia eri saarilta, ja nämä munat merkittiin tosi tarkkaan, mistä ne oli otettu ja milloin. Munat laitettiin hautomokaappiin, jossa ne sit kuoriutui. Näitä kilpikonnia pidettiin tuolla tutkimuskeskuksessa 2 vuotta, jonka jälkeen ne palautettiin takas sinne saarelle, mistä ne oli otettu. Siellä oli kyllä joitain aikuisia jättikilpikonnia. Niiden elämään tutkitaan siellä. Sit siellä oli esim. San Fransiscosta tuotu yks kilpikonna, jonka kilpi oli vaurioitunut.

Tällaisilla kumiveneillä kuljettiin laivalta rantaan.

Matkalla tutkimusasemalle nähtiin hienoja rapuja

ja liskoja

sekä pelikaaneja.

Charles Darwinin patsas

Kaktuksen kukkia ja hedelmiä.

Kilpikonna ja vaurioitunut kilpi.

Tutkimuskeskuksessa kuoriutuneita kilpikonnia.

Tuolta tutkimuskeskuksesta saatiin lähteä sit vapaasti omille ostoksille. Oltiin nähty hyvännäköinen jätskipaikka tulomatkalla ja päätettiin mennä sinne jäätelölle. Ostettiin oikein annokset. Oli niiin hyvää.

Kalastajat oli tullu saalineen sinne kaupunkiin. Ne oli semmosten pöytien luona myymässä näitä tuoreita kalojaan. Siellä oli kalastajien ja ostajien lisäks myös merileijona ja pelikaaneja, jotka kaikki halus päästä osingoille J. No me palattiin lopulta sinne satamaan, josta meidän kuljetus takas veneelle oli. Me päästiinkin lähteen vähän etuajassa, ku oltiin siellä valmiina, ku yks vene tuli. Illalla syötiin sit vielä päivällinen, jossa oli myös mulle ruokaa.

Hylje saaliin toivossa

Pelikaanit myös

Tämmöinen taksi oli liikenteessä.

Paikallisia pelaamassa lentopalloa.

Me mentiin jo illalla kahdeksan aikoihin nukkuun. Mää heräsin kahen aikaan yöllä siihen, et mulla on paha olo. Otettiin pahoinvointilääkkeet silloin ja laitettiin rannekkeet käsiin. No nehän ei auttanut mitään enää siinä vaiheessa. Me alettiin oksentaa ja käytiin vuorotellen oksentamassa. Mää lopetin kuudelta aamulla, ku vene pysähtyi. Ode jatkoi puolille päivin asti. Nyt on pelko, et jos kaikki yöt on yhtä inhottavia, niin siinä menee jo reissu pilalle, ku on niin väsynyt, ku ei voi yöllä nukkua.

Toinen päivä Galapagos-saarilla oli aurinkoinen. Meillä oli aamupalan jälkeen tutustuminen postitoimisto-sareen. Siellä oli semmonen systeemi, et ihmiset sai jättää sinne omia korttejaan ja kirjeitä, ja ne meni sit toisten ihmisten kuljettamana vastaanottajalle. Tää on ollu joskus kauan sit niin, et merimiehet on hakenut sen postin, joka on ollut heidän reitillään. Me löydettiin kaks Suomeen menevää korttia, jotka otettiin vietäväksi. Sen jälkeen käytiin käveleen tällä saarella. Siellä oli luolasto, joka oli löydetty noin 120 vuotta sitten. Sinne meni tosi huonot portaat ja edellisen yön oksentamisen jälkeen ei ollut kiinostusta lähteä sinne kiipeileen. Toiset meni sinne, mut tuli tosi nopeasti pois, ku siellä oli niin pimeää. Ku tultiin sieltä saarelta, niin meillä oli pelastautumisharjoitus. Osattiin tosi hienosti pelastautua ja mennä oikeaan paikkaan oikeiden varusteiden kans.

Postitoimisto

Tytöt Suomestakin olivat vierailleet siellä.

Puuvillan kukkia

Puuvillaa

Ennen lounasta meillä oli vielä mahdollisuus snorklaamiseen. Ode ja mää ei snorklattu, ku ilman rillejä ei vaan nää mitään. No me oltiin kuitenkin sen veneen kyydissä ja nähtiin mielettömästi merileijonia ja mielenkiintoisia lintuja.

Pappa halus ottaa musta kuvan, todistusaineistoa, et olen ollut jo uikkarit päällä :).

Lounaan jälkeen me siirryttiin isolla veneellä lähemmäs semmosta saarta, jossa oli meidän seuraava etappi. Mentiin sinne näillä kumiveneillä ja meillä oli mahdollisuus snorklata ja uida. Me uitiin siellä kans, mut enempi ajasta käytettiin kuitenkin merileijonien ja rapujen kuvaamiseen. Merileijonat on niin ihanan laiskoja. Ne makaa auringossa ja kääntää välillä kylkee, jos jaksaa. Kierrettiin uimisen jälkeen tuo saari ja nähtiin lisää karuja maisemia. Siellä oli esimerkiksi yhden joen kohta niin kuiva, et sen pohjakin oli ihan halkeillut. Tällä alueella oli vesikilpikonnia. Ne oli tosi isoja, mut ne viihty pääosin veden alla. Saatiin joitain kuvia niiden kilvestä, ku se näky veden pinnalla J.

En uskaltanut mennä lähemmäksi, ku ne alko huutaan niin kovasti.

Rapujen väriloistoa.



Kuiva kohta siinä joessa.



Maisemia tuolta saarelta.





Vesikilpikonna





Nähtiin ihan luonnossa pingviinejä.

 



Seuraava yö meni tosi hyvin. Ei ollut pahemmin merenkäyntiä ja saatiin oppaalta parempi lääkekin, joka ehkä autto. Aamulla meillä oli aamupalan jälkeen rantautuminen Espanola-saarelle. Se oli aivan ihana saari. Nähtiin niin hienoja maisemia ja paljon eläimiä. Siellä oli merileijonia, iguaanoja, albatrosseja, haukkoja, käärmeitä jne. Nuo iguaanot oli tosi mielenkiintoisen värisiä. Ne oli turkoosin, punaisen ja mustan värisekoituksia. Niillä oli semmosia kuvioita, et olis voinut luulla, et ne on joku maalannut. Linnuillakin oli hienon värisiä räpylöitä, oli sinisiä, siis semmosia kirkkaan vaaleansinisiä, vihreitä, harmaita ja niiden eri sävyjä. Kuulemma syntyessään niillä on aika ruskeat räpylät ja mitä vanhempia ne on, sitä kirkkaan vaalemmansinisiä niiden räpylät on. Merileijonilla oli selvästi päiväkoti yhdessä kohdassa. Siinä oli mieletön määrä niitä lapsia leikkimässä ja yks emo katteli niiden perään. Kuulemma pitää olla hyvä tuuri, et näkee albatrosseja ja käärmeitä. Me nähtiin molmepia. Harmitti, et oli illalla unohtunut laittaa kamera lataukseen. Pitää nyt tyytyä vanhan kameran kuviin. Se maasto, jossa kuljettiin, oli tosi huonoa. Olin tosi ihmeissäni, et se 70+ pappa, pysyy niin hyvin meidän mukana. Siellä joutu hyppeleen kiveltä toiselle ja tää pappa ei kaatunut kertaakaan. Oltiin hyvään aikaan täällä, ku linnuilla oli pesimisaika. Nähtiin niitä hautomassa munia ja sit eri ikäisiä poikasia. Oli semmosia, joilla ei ollut vielä untuvaakaan, vaan oli ihan semmosia nahkarääpäleitä. Sit oli untuvikkoja ja vähän vanhempia poikasia. Tuo kierros kesti noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen palattiin veneelle.

Käärme ja leguaani sulassa sovussa.

Siniräpyläisiä lintuja

Hautomassa

Albatrossi

Lounaan jälkeen toiset lähti snorklaan, niin me jäätiin Oden kans paistatteleen päivää veneelle. Ne ei ollutkaan sit kauan snorklaamassa, ku vesi oli ehkä 18 asteista. Snorklauksen jälkeen me lähdettiin sit kaikki rannalle. Siellä oli aivan mielettömästi merileijonia. Me käytiin Oden kans kastautumassa vedessä, joten melkein uitiin J. Mulla niin inhotti seurata, ku yks pieni merileijona oli kadottanut emonsa. Se kulki aivan väsyneenä ja nälissään kaikkien merileijonien luona etsimässä emoaan, mut se ei löytänyt sitä. Meille sanottiin, et se ei selviä hengissä, ku voi olla, et sen emo on kuollut. Meidän opas kertoi, et emot voi olla välillä hyvinkin julmia. Ne voi jopa tappaa poikasensa, jos ne tulevat häiritsemään niitä väärällä hetkellä. Otettiin paljon kuvia merileijonista. Päivällisen jälkeen meillä oli siirtyminen Santa Feen saarelle. Tavallisesti siirtyminen kestää 4 tuntia. Nyt oli kuitenkin semmoinen merenkäynti, et navigointiin meni 6 tuntia. Me ei edes yritetty mennä nukkuun ennen kuin oltiin perillä.

Tämä pieni oli kadottanut emonsa.

Oli tullut sit vähän pyörittyä hiekassa :)

Niskajumppaa

Mulla on ollu samat kengät jonkin aikaa jalassa.

Näitä lintuja sielli kipitti myös.

Seuraavana aamuna mentiin sit maihin Santa Feen saarelle. Siellä oli taas valtavasti iguaanoja ja leguaanoja. Me ollaan jo nähty niitä niin paljon, ettei enää tarvi ottaa rullallista kuvia niistä. Oli siellä muitakin eläimiä, joten kyllä kameralla silti oli käyttöä.  Käytiin sinä päivänä vielä yks uinti/snorklausreissu. Mekin lähdettiin mukaan, ku ajateltiin, et uidaan. Aluks en aikonut uida, ku piti mennä siitä Pangan kyytiltä suoraan veteen ja se oli aika korkea pudotus. Lopulta kävin sit t-paita päällä uimassa (selkä saanut sen verran punoitusta). No mun uintireissu ei ollu mikään hurjan pitkä. Kiersin veneen ja nousin takasin kyytiin J.

Maisemat oli hienot.

Haukka

Meidän alus toinen oikealta

Väsynyt pieni.

Tuolla on ollut joillain saarilla tosi hienon värinen maa. Ihan kuin olis Lapin ruskaa. Siellä kasvaa semmoista punaista ja oranssia kasvia isoina mattoina. Käytiin vielä parilla pienellä saarella, tai toisen vieressä snorklaamassa ja toisella ihan maissa. Niissä nähtiin samoja eläimiä, kuin muissakin. Viimeisenä iltana meillä oli illallinen, jossa oli kakku jälkiruokana. Mää pääsin jakamaan kakun kaikille, ku en ite sitä voinut syödä. Meillä oli siellä keittiön ruokasalin puolella yks miehistön jäsen aina hoitamassa meidän ruokailuja. Hänen nimensä oli Ernesto. Hän oli aluks niin kylmän viileä eikä antanut edes pientä hymyä kellekään. Me sulatettiin hänet ja hänhän jopa pussas mua poskelle J. Mut olisin voinut olla aivan hyvin ilman sitä J. Ernesto kuitenkin päästi mut niin vaativaan tehtävään, et piti jakaa kaikille tasakokoiset palat. Ku sanoin, et miten olisin jakanut, niin hänhän ei sitä hyväksynyt, vaan lopuksi leikkasi ite ne ja mää vaan jaoin ne kaikille.

Viimeisenä aamuna meillä oli ylösnousu jo 5.30. Käytiin viimeinen kävelylenkki. Käytiin Seymourin saarella, jossa oli muutamia merileijonia ja sit paljon lintuja. Harmitti, ku mun kamerasta loppu virta kesken kaiken. Siellä oli semmosia lintuja, joilla oli aivan mieletön punainen leuanalus. Niillä oli se punainen heltta leuan alla aina, mut tuolla oli semmosia, joilla oli aivan kuin ilmalla täytetty se heltta. Ostettiin sit kortti, josta yritän saada otettua kuvan, et saatte nähdä semmosenkin omituisen ilmestyksen.

Lentoharjoitusta

Tämän lentoharjoitusta voit katsoa myös alla olevasta linkistä:

http://youtu.be/EiHsnVe41bo

Tuolla pusikossa näkyy vähän tuota outoa pussia sen linnun kaulan alla.



Tässä se pussi ei ole "ilmatäytteinen"



Kävelyreissun jälkeen meillä oli sit edessä enää aamupala ja palaaminen Baltran saarelle. Kyllä oli haikea olo lähteä sieltä mukavien miehistön miesten luota pois J. Mut toisaalta oli ihana lähteä kovalle maalle ja toivoa, et tää keinunta lähtee lähipäivinä pois. Baltralta meillä oli sit lento takaisin Guyaquilin kautta Quitoon. Lento oli yli kaksi tuntia myöhässä lopulta Quitossa ja nälkä oli kova aamupalan jäljiltä. Oltiin illalla kuuden aikaan hotellilla, joten meille riitti illan toiminnaks se, et saatiin ruokaa.

Meidän laivan henkilökuntaa: Daniel

Andre

Vasemmalla Ignatues, oikeaa ei muisteta

Kapteeni

Galapagos-saaret oli ihana paikka. Laiva oli hyvä siihen tarpeeseen ja ruoka aivan mielettömän hyvää. Ecuadorissa osataan maustaa ruoat mun suuhun sopivaksi. Galapagos-saarille olis kiva mennä joskus uudestaan, vaikka uskon, ettei tule koskaan toteutumaan. Sillon mulla olis mukana snorkkelisysteemit, joissa laseissa olis mun omat voimakkuudet. Pääsisin saamaan aivan erilaisen kokemuksen tuolta. Väri on meillä ehkä vähän punaisenruskea ja mun alahuuli vesirakoilla. Mut hei, ei tulisten latinomiesten suudelmista, vaan ihan auringosta J. Olen saanut meidän äitiltä mahtavan perinnön, ku pystyn polttaan huuleni auringossa. Mut nyt sit jatkamme reissua vielä täällä Ecuadorissa seuraavat 10 päivää. Eiköhän jotain kuulumisia tästäkin ajasta tule kirjoitettua.